Ankio tuli Suomen Kaapelitehtaan tietokoneosaston palvelukseen kesäkuussa 1965.

Hän oli suorittamassa keväällä 1965 Los Angelesissa MBA-tutkintoa, kun VTKK:n silloinen ylijohtaja Otto Karttunen, Ankion aikaisempi esimies, tuli suurkoneasioissa tutustumismatkalle Kaliforniaan Suomen Kaapelitehtaan tietokoneosaston johtajan Kurt Wikstedtin kanssa.

”Tietokonealalle haettiin tuolloin koko ajan väkeä. Niinpä Wikstedt tarjosi minulle hotellihuoneessaan Beverly Hillsissä töitä Kaapelitehtaan Bull General Electric (BGE) -ryhmässä. Otin tarjouksen vastaan ja jäin Yhdysvaltoihin vielä kesä-syyskuun ajaksi opiskelemaan silloin ison GE 600 -sarjan ohjelmistoja”, Ankio muistelee.

Ankio aloitti Salmisaaressa systeemineuvottelijana. Kaapelitehtaalla ei käytetty myyntineuvottelijanimikettä, vaan systeemineuvottelijan tittelillä haluttiin korostaa, että myytiin systeemejä – ratkaisuja asiakkaan ongelmiin – eikä rautaa.

”Kartoitimme asiakkaan tarpeita konsultointimielessä. VTKK:n isokoneprojektin jälkeen siirryin pankkimyynnin vastuuhenkilöksi. Asiakkainani olivat HOP, KOP ja SKOP, jotka edeltäjänäni pankkimyynnissä erinomaisin tuloksin toiminut Pauli Immonen oli saanut vakuuttuneeksi kotimaisen toimittajan vahvuudesta.”

Tekniikka avuksi kilpailussa

Risto Ankio oli aitiopaikalla, kun suomalaispankit kehittivät tekniikkaa toimintansa tueksi. Aluksi tapahtuma-aineistot kuljetettiin fyysisesti tietokonekeskukseen. Pian siirryttiin off-line-tiedonsiirtoon, mikä tarkoitti päivän tapahtumien lävistämistä konttoreissa reikänauhalle, jolta ne iltaisin lähetettiin tiedonsiirtolaitteilla tietokonekeskukseen. Kaapelitehtaallakin kehitettiin tähän off-line-siirtoon reikänauhaa käyttävä laitteisto.

”Myös ajantasaisia on-line-järjestelmiä olimme jo aikaisessa vaiheessa kehittämässä yhdessä päämiehemme BGE:n kanssa eurooppalaisessa projektissa. Sen tulos jäi kuitenkin Suomen osalta demoasteelle, sillä GE 400 -rauta ehti vanheta.”

1960-luvun alkupuolella ohjelmistot tehtiin tyypillisesti itse, mutta jo varhain pankeissa alettiin hakea – toimialoista ehkä ensimmäisenä – valmisratkaisuja. Pankkien ensimmäinen eräajopohjainen, valmisohjelmistoon pohjautuva SYMOP-pankkijärjestelmä toteutettiin eurooppalaisena projektina, jossa Kaapelitehdaskin oli mukana, alun perin Bullin Gamma 30-laitteistolle.

Ensimmäinen versio otettiin käyttöön HOP:ssa. SYMOB-järjestelmä (=SYstème MOdulaire Bull) toimitettiin sitten GE 400-laitteistolle siirrettynä KOP:lle ja SKOP:lle. Näissä projekteissa toimittajan puolelta merkittävän työn tekivät mm. Pepe Ollila ja Esa Salminen. Myöhemmin suomalaiset Nokian asiakaspankit rakensivat toimittajansa kanssa suurilla yhteisprojekteilla ajantasajärjestelmän GE 600 -sarjan seuraajalle Honeywell 6000 -laitteistolle.

Verkostoituminen alkoi

Ankion muistin mukaan edustaminen oli vaativaa, tilaisuuksia oli paljon ja ne päättyivät silloin tällöin kosteahkoon illanviettoon. Tärkeiden sopimusneuvottelujen jälkeen mentiin usein saunaan ja sen päälle päivälliselle ja oikein tiukassa paikassa vielä Marskin M-klubille, jos joku neuvotteluissa auki jäänyt asia vaati neuvoa-antavia. Ja vaikka olisi mennyt miten myöhään, niin pulpetin ääressä oltiin aamulla klo 8.00. BGE-ryhmän johtaja Raimo Suoniemi oli tässäkin hyvänä esimerkkinä.

”Muistan yhdenkin viikon, kun olin ollut asiakkaiden kanssa ulkona joka ilta tiistaista perjantaihin. Lauantai-iltana oli vielä Kaapelitehtaan pikkujoulu, johon vaimoni määräsi minulle kotiintuloajan. Kun en siihen ihan ehtinyt, niin yöllä kotiin tullessani patjani oli eteisen lattialla odottamassa”, Ankio naureskelee.

Compuksen (= Nokia Computer Users) toimintaa Ankio muistaa lämmöllä:

”Compuksen myötä alkoi eräänlainen verkostoituminen. Sen hallitukseen onnistuttiin saamaan sekä asiakasyrityksistä että toimittajan puolelta innostuneita henkilöitä, kuten mm. Erkki Eväsoja ja Jorma Seppälä Nokialta. Hallituksen kokouksissa ideoitiin kulloinkin ajankohtaisista aiheista tutkimusprojekteja. Asiakkaiden ja Nokian edustajat tekivät niissä ryhmätöitä, joiden tulokset hyödyttivät kaikkia osapuolia. Projektien tulosten purkutilaisuuksista muodostuikin merkittäviä koulutustapahtumia, joissa oppi siirtyi myös projektien ulkopuolelle.”

Kuva on otettu vuonna 1972, jolloin Nokia Compuksen laajennettu johtokunta piti kokousta Hampurissa. Risto Ankio vasemmalla alarivissä. 

Lounaalle ryömien

”Istuimme Salmisaaressa tehtaan E-rapun ylimmässä kerroksessa. Junanrata ulottui Kaapelitehtaan pihalle, jossa usein seisoi tavarajuna lastin purkamista tai kuormaamista varten. Käydessämme A-rapussa sijaitsevassa laskentakeskuksessa tai Kaapelitehtaan ruokalassa oikaisimme joskus pihan poikki ryömimällä junan ali. Koska asiakkaita ei viitsinyt pyytää konttaamaan junan ali, heitä lounaalle vietäessä oli kierrettävä monimutkainen reitti tehdashallien läpi”, Ankio kuvailee.

UPI-niminen järjestö järjesti puulaakiurheilua. Ankio oli mukana Kaapelitehtaan joukkueessa ainakin 10 x 100 m viestijuoksussa Eltsun kentällä samoin kuin Uimastadionilla uintiviesteissä.

Työkavereiden kesken harrastettiin pienemmissä piireissä muun muassa uintia, hiihtoa, keilailua ja kuntosalikäyntejä.

”Vapaa-ajalla oltiin tekemisissä myös perheittäin. Monet sen aikaisista ystävyyssuhteista ovat säilyneet tähän päivään asti”, hän jatkaa.

Vuonna 1969 Risto Ankio siirtyi SKOP:n palvelukseen ja toimi pankkien tietotekniikan johtotehtävissä, kunnes siirtyi eläkkeelle vuonna 1993.

Teksti ja kuva: Eila Jaakola