Mika Koskinen   |   17.05.2022

Viisaat ja kurinalaiset toimintatavat tuovat turvaa − teknologia viimeistelee

Juuri näinä päivinä teemme poliittista historiaa. Suomen liittoutuminen läntiseen puolustusyhteisöön näyttää varmalta.

Vaikka liittoutumisen perimmäisenä tavoitteena on välttää sotilaalliset kriisit ikuisesti, jäsenyyshakemuksen aikaikkunaan ja oletettavasti myös jäsenyysaikaan liittyy uusia uhkia, jotka kulminoituvat yhteiskunnan resilienssiin. Kuinka hyvin olemme suojanneet vaikkapa tietoverkot, palvelinkeskukset, sähköverkot ja vesijohtojärjestelmät tarkoitushakuisilta hyökkäyksiltä?

Resilienssillä tarkoitetaan yleisesti ihmisten ja yhteisöjen kykyä toimia muuttuvissa olosuhteissa ja kohdata häiriöitä ja kriisejä. Se on myös kykyä palautua ja toipua kriiseistä ja kehittyä entistä vahvemmiksi kriisin jälkeen. Merkittävä resilienssin komponentti liittyy näkymien ennakointiin. Jotta voimme varautua uhkakuviin, meidän pitää pystyä ennakoimaan mahdollisia ja mahdottomaltakin tuntuvia tilannekuvia.

SOC pysyy valppaana yötä päivää

Onneksi Suomessa on pitkään panostettu kokonaisturvallisuuden johtamismalliin ja uhkatilanteiden varalta myös harjoitellaan. Kyse on kilpajuoksusta yhteiskunnallisen varautumisen ja pahantahtoisen hyökkääjän keinojen välillä. Resilienssiä voidaan kasvattaa viisailla ja kurinalaisilla toimintatavoilla sekä teknologian avulla.

Teknologialla on iso rooli yhteisen tilannekuvan ja ymmärryksen hallinnassa. Nostan esimerkkinä etulinjassa toimivat Fujitsun Security Operations Center (SOC) -palvelut. SOC seuraa Suomessa ja maailmalla uusimpiakin uhkia yötä päivää. SOCit vastaavat tietoturvauhkiin ja kehittävät jatkuvasti tapoja käsitellä ongelmia.

Tietoturva on toiminnan kulmakivi

Palaamme uudessa maailmanpoliittisessa tilanteessa vanhaan tuttuun teemaan: luottamukseen. Luottamusyhteisö rakennetaan isossa kuvassa uudestaan. Juuri tällä hetkellä tuntuu hyvältä, että Suomen uudenlainen liittoutuminen on koonnut kansan ja päättäjät varsin laajasti. Kansallisen turvallisuuden tematiikka on noussut arkisen politikoinnin yläpuolelle ja vaikuttaa siltä, että kansallisesti suurella päätöksellä on kansan luottamus.

Fujitsun palveluiden kulmakivenä Suomessa ja maailmalla ovat tietoturvalliset palvelut. Asiakkainamme on lukuisia kansallisen turvallisuuden viranomaisia, mutta turvallisuuden ehdoton vaatimus koskee asiakaskuntaamme kautta linjan.

Laajinta Fujitsun puolustussektorin kumppanuus on Isossa-Britanniassa, jossa Fujitsu on tukenut kansallista puolustusta ja turvallisuutta Ison-Britannian puolustusministeriön (MOD) toimittajana noin 50 vuoden ajan. Fujitsun tuottaa tukipalveluita moniin edistyneisiin komento-, ohjaus- ja viestintäjärjestelmiin. Samoin teemme yhteistyössä MODin kanssa uusien teknologioiden soveltamista koskevaa tutkimusta. Iso-Britanniassa ja Irlannissa Fujitsulla on 3 500 turvaselvitettyä asiantuntijaa, jotka tarjoavat yhdessä tukea yli 220 000 Iso-Britannian MOD-käyttäjälle.

Helsinki näyttää esimerkkiä

Myös Suomessa Fujitsu on vuosien mittaan tuottanut monia palvelutoimintoja kansallisen turvallisuuden viranomaisille. Meillä on Suomessa noin 1 100 valtion turvaselvittämää asiantuntijaa, jotka voivat tuottaa korkean tietoturvatason palveluita erilaisiin tarpeisiin.

Helsingin kaupunki näyttää esimerkkiä keväällä tehdyillä uusilla panostuksilla kyberturvaan. Kaupunki valitsi Fujitsun kyberturvan kumppaniksi kehittämään ja laajentamaan kaupungin kykyä havaita, torjua ja analysoida tietoturvaan ja tietosuojaan liittyviä poikkeamia.

Tässä ajassa korostuu vanha hyvä motto: samalla kun toivot parasta, varaudu pahempaan.

Mika Koskinen

Asiakasjohtaja

WordPress Appliance - Powered by TurnKey Linux