Olen onnekas mies, monessa mielessä. Päällimmäisenä tunteena juuri nyt on kiitollisuus siitä, että olen saanut tehdä töitä sadan kvartaalin ajan suomalaisen digitalisaatiokehityksen ytimessä.
Työssäni julkisen hallinnon parissa on kyse ollut ennen kaikkea suuresta hallinnon muutosmatkasta, jota digipalveluiden läpimurto on sävyttänyt voimakkaasti koko 2000-luvun. Olemme saaneet olla aitiopaikalla mukana rakentamassa modernia ja sujuvampaa Suomea.
Muutosmatka konkretisoituu, kun ajatellaan vaikka verohallintoa. Viranomaisen juridinen perustehtävä on säilynyt suhteellisen samana, mutta toimintatapa kansalais- ja yritysasiakkaiden kanssa on muuttunut täysin digipalveluiden myötä. Muutos on edellyttänyt hallinnolta paljon rohkeutta. Kyse ei ole vain summittaisesta investoimisesta tietotekniikkaan vaan aina myös toimintaprosessien järjestelyistä ja liinaamisesta.
Kun aloitin, julkishallinnon ict-perusta oli hyvin erilainen kuin nykyään. Paperi oli vielä kuningas, ja digitaalisuus oli vasta orastamassa ja satunnaisten veppisaittien varassa. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, olemme nähneet valtavan digiloikan. Pilvipalvelut, tekoäly, automaatio ja kyberturva ovat tänä päivänä ratkaisujen ytimessä.
Vaikka teknologia on muuttunut huimasti, yksi asia on pysynyt samana: avoin, tasapuolinen ja läpinäkyvä toiminta luo perustan luottamukselle ja tehokkaalle julkishallinnolle. Parhaimmillaan olen kokenut olevani, vaikkakin ict-firman työntekijänä, osa Oy Suomi Ab:n henkilöstöä. Suurimmat ilonaiheet ovat tulleet siitä, kun olemme saaneet olla merkittävässä roolissa kehittämässä kansalaisten, yritysten ja hallinnon henkilöstön työtä helpottavia palveluita.
Toki haasteitakin on ollut. Julkishallinnon hankinnat ovat usein monimutkaisia, ja päätöksenteko vie monesti oletettua enemmän aikaa. Myös resurssien rajallisuus ja osaavan työvoiman saatavuus ovat välillä asettaneet omat haasteensa.
Minulle yhteistyössä julkishallinnon kanssa on avainasemassa:
Suomalaisen julkishallinnon ja ict-palvelutoimittajien tiivis yhteistyö on tulevaisuudessakin elintärkeää. Lähitulevaisuudessa näyttävät painottuvan seuraavat kehityssuunnat:
Lämmin kiitos kaikille julkishallinnon asiakkaille, kollegoille ja kumppaneille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä sadan kvartaalin aikana. Jatketaan hyvällä sykkeellä ja kumppanuuksia rakentaen vielä monta kvartaalia eteenpäin!
13.5.2025 järjestettävän Valtio Expon ohjelma on julkaistu. Luvassa on tuttuun tapaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, inspiroivia keskusteluja ja messutunnelmaa. Nähdään Marina Congress Centerissä!