Varhainen herätys aamulla. Kentällä kokoonnutaan kello 6.30. Onnekseni moni asiakkaistani on lähdössä mukaan Münchenin Fujitsu Forumiin. Kohteessa odottaa tiivis ohjelma, kymmenet puheenvuorot, pääjohtajan keynote, paljon asiakaskeskusteluja….
Vuonna 2020 tämä on vaan kuvitelmaa. Aiemmin juuri näihin aikoihin suunta olisi ollut saksanmaalle, mutta pandemia muutti kaiken.
Fujitsu on vuosittain järjestänyt suuria asiakastilaisuuksia Suomessa ja maailmalla. Fujitsu Forum ja World Tour ovat keränneet tuhansia ict-alan ammattilaisia saman katon alle. Pandemiatilanteessa suuret asiakastilaisuudet muuttavat muotoaan ja tulevat sinne missä kuulijat ovat, läppärin äärelle.
Kyllä, kyse on suuresta paradigman muutoksesta. Tuskinpa ainakaan lähiaikoina palataan aikaan, jossa asiakkaat olisivat valmiita matkustamaan massatilaisuuksiin. Ja toisaalta, haluavatko sitä tilaisuuksien järjestäjätkään.
Fyysiset livekontaktit jäävät pois mutta verkkotapahtuma mahdollistaa paljon muuta. On merkittävä palvelus maapallolle, kun lentomatkustajien sijaan bitit liikkuvat ympäri maapalloa. Samoin järjestäjän näkökulmasta on helpompaa saada puhujiksi ja osallistujiksi huippuasiantuntijoita, kun osallistuminen ei vaadi usean päivän matkustamista. Verkkotapahtuma on mahdollista järjestää huomattavasti fyysistä tapahtumaa edullisemmin.
Aivan kaikkea verkkotapahtuma ei tietenkään korvaa. Myyntimiehen näkökulmasta mikään ei voita asiakkaan kanssa kasvokkain vietettyä aikaa. Uskon kuitenkin, että poikkeusajan myötä tapahtuma-alustat ja muut virtuaalista yhteistyötä helpottavat välineet kehittyvät entisestään.
Tästä on hyvä esimerkki Fujitsun Human Centric Experience Design (HXD) -menetelmä. Se on ihmiskeskeinen ja innovaatioita tukeva metodiikka, jonka puitteissa kokoonnuimme aiemmin yhteen tilaan ideoimaan asiakkaidemme kanssa. Yhteiskehittäminenkin toimii nykyään yllättävän hyvin virtuaalisessa tilassa.
Fujitsu Forum syntyi pandemian myötä uudelleen ja koki muodonmuutoksen ActivateNow-tapahtumaksi, joka pidettiin lokakuun puolivälissä. Siinä missä fyysinen tilaisuus on aina jossain määrin paikallinen, oli ActivateNow aidosti globaali verkossa toteutettu tapahtuma. Siinä toteutuivat yhteiset maailmanlaajuiset osiot sekä paljon alueellista ohjelmaa.
Fujitsun pääjohtaja Takahito Tokita kuvasi osuvasti avauspuheenvuorossaan Fujitsun roolia paremman yhteiskunnan toteuttajana. Tokita tiivisti olemassaolomme syvimmän tarkoituksen: Fujitsun ratkoo yhteiskunnallisia kysymyksiä innovaatioilla, jotka luovat luottamusta yhteiskuntaan.
Tapahtuman läpileikkaavana teemana oli Reimagine. Tämä aika haastaa niin asiakkaamme kuin meidät fujitsulaiset ajattelemaan uudella tavalla, olipa sitten kyse kansalaispalveluista tai vaikka työntekijäkokemuksesta. Reimagine the human experience!
Suomalaisista innovaatioista lokakuussa pidetyssä ActivateNow-tapahtumassa kertoivat Apotin toimitusjohtaja Hannu Välimäki ja Valtiokonttorin tietohallintojohtaja Tomi Poikola. Kumpikin kuvasi haastatteluissa, kuinka paljon vuosi 2020 on muuttanut työn tekemisen tapaa ja millaisia uusia palveluja on kehitetty poikkeuksellisen nopeasti.
Tomi Poikolan esimerkki kertoo viime kesänä todella vauhdikkaasti kehitetystä yritysten kustannustuen hakupalvelusta. Fujitsulla oli kunnia olla mukana toteuttamassa ratkaisua muutaman toimittajan kanssa.
Ja mikä parasta: vaikka ActivateNow toteutui lokakuun puolivälissä, ovat tapahtuman sisällöt hyödynnettävissä kuluvan vuoden loppuun. Kannattaa tutkailla.