Naistenpäivän kynnyksellä muistelen oman työurani alkua vuosikymmen sitten. Työelämässä ei ollut helppoa pienen lapsen yh-äitinä: etätöitä ei tunnettu, perhevapaiden pitämiseen ei juuri kannustettu, eikä lapsia kannattanut oikeastaan edes mainita − ei ainakaan, jos halusi edetä urallaan. Diversiteetistä ei puhuttu, eikä #metoo ollut vielä ravistellut yleistä käsitystä sopivasta työkäyttäytymisestä.
Väitän, että suomalainen työelämä on kymmenessä vuodessa muuttunut huomattavasti, ja nimenomaan naismyönteisemmäksi. Lisäksi väitän, että miesvaltainen it-ala on ollut tässä usein edelläkävijänä. Alan yritykset ovat ensimmäisten joukossa omaksuneet laajasti etätyön, kannustaneet isiä perhevapaiden käyttöön ja alkaneet puhua monimuotoisuuden tuomasta lisäarvosta liiketoiminnalle. Toki kehitettävää löytyy edelleen.
Naisia kaivataan lisää it-alan johtotehtäviin
Fujitsu toteutti syksyllä 2020 tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn henkilöstölleen Suomessa. Tulokset osoittivat, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden koetaan toteutuvan pääsääntöisesti hyvin, ja naisilla ja miehillä nähdään olevan yhtäläiset mahdollisuudet kehittää osaamistaan ja edetä urallaan. Toisaalta vastaajat kiinnittivät huomiota siihen, että naiset ovat vähemmistönä sekä yrityksen johdossa että henkilöstössä.
Fujitsun koko henkilöstöstä 23 prosenttia on naisia, mikä on lähellä it-alan keskiarvoa. Johtotehtävissä työskentelevistä naisia on 25 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä 31 prosenttia. Yleensä naisten osuus tekniikan alan johtotehtävissä kuitenkin vähenee, mitä ylemmäksi hierarkiassa mennään: Tekniikan Akateemisten tutkimuksen (2018) mukaan keskijohdossa naisia on keskimäärin viidennes mutta ylimmässä johdossa enää joka kymmenes.
Tuhannen taalan kysymys on, miten it-yrityksissä voitaisiin rakentaa entistä naismyönteisempää työkulttuuria, joka kannustaisi naisia hakeutumaan alalle. Kyse on tosiaan taaloista − tai euroista − sillä suomalainen it-ala tarvitsee lisää osaajia ja entistä monipuolisempia näkökulmia pärjätäkseen globaalissa kilpailussa.
Fujitsu rakentaa tasa-arvoista työkulttuuria
Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus on nostettu Fujitsussa strategisiksi tavoitteiksi. Käytännössä edistämme näitä tavoitteita esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
Yrityskulttuuri syntyy siitä, miten ajattelemme, toimimme ja kohtelemme toisiamme. Itse näen erityisen tärkeänä sen, minkälaisia esikuvia me naiset olemme toisillemme ja miten kannustamme toisiamme kehittymään ja pyrkimään eteenpäin − oli kyse sitten johtotehtävistä tai oman osaamisen laajentamisesta.
Naismyönteisyys hyödyttää kaikkia
Saan kiittää monia ihmisiä siitä, että olen löytänyt oman polkuni työelämässä: esihenkilöitä (usein miehiä), jotka ovat luottaneet osaamiseeni ja antaneet vapauden yhdistää sujuvasti työn ja perhe-elämän; ja valovoimaisia naiskollegoita, jotka ovat toimineet minulle esikuvina ja innostajina. Lisäksi saan kiittää puolisoani, joka on jakanut kanssasi arjen ja joustanut omassa työssään, jotta minä olen vuorollani voinut toteuttaa unelmiani.
Uskon, että työelämän muuttuminen ”naismyönteisemmäksi” on hyödyttänyt meitä kaikkia. Seuraavaksi siirrymme toivottavasti rakentamaan aidosti monimuotoista työelämää, joka tarjoaa kaikille sukupuoli-identiteettiin ja elämäntilanteeseen katsomatta mahdollisuuden menestyä. Ja kymmenen vuoden kuluttua voimme todeta, että onpas työelämä parantunut huomattavasti sitten 2020-luvun.