Kuten edellisessä blogissani kirjoitin, Fujitsu päivittää joka vuosi teknologian ja palveluiden tulevaisuutta koskevan visionsa.
Päivitetyn visiomme keskeinen tavoite on yhdistää kehittyvä laskentavoima, tekoäly ja luottamus verkkoteknologioihin, jotta voimme luoda uutta, kestävää arvoa koko yhteiskunnan käyttöön visiomme mukaisesti. It-bisneksessä tätä on olennaista tehdä nimenomaan yhdistämällä ratkaisuja, jotta olemassa olevaa hyödyntämällä syntyy todellista kestävää arvoa.
Sama pätee laajemminkin: integroimalla eri teknologioita voimme luoda kestävää sosiaalista ja yhteiskunnallista arvoa. Luottamuksen uudelleen rakentaminen taas vaatii toisenlaista integraatiota, inhimillistä otetta ja laajaa yhteistyötä eri osapuolten kanssa.
Globalisaation perusasiat puntarointiin
Luottamus ja usko tulevaisuuteen ovat valitettavasti koetuksella juuri nyt. Maailmantaloudessa on suuria häiriöitä, joista osa on suoraan ihmisen itsensä aiheuttamia ja osa luonnonmullistuksia, joissa ihmisen rooli tai vastuut ovat joskus epäselviä. Toimitusketjut ovat paikoin jopa murtuneet, mikä aiheuttaa esimerkiksi maailmanlaajuisia puolijohteiden saatavuusongelmia. Energian, raaka-aineiden sekä elintarvikkeiden hinnat nousevat huimasti. Meidän on nyt mietittävä uudelleen globalisaation perusasioita, kuten missä tuotannon kannattaa sijaita ja millä tekijöillä tätä perustelemme ja arvioimme.
Jopa näinkin vaikeassa tilanteessa on silti syytä optimismiin: Kyky hyödyntää teknologiaa ja innovoida avaavat uusia mahdollisuuksia lisätä resilienssiä niin kodeissa, työpaikoilla, valtiotasolla kuin globaalistikin.
Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti omien tietojen ja oman identiteetin hallinta. Innovaatiot identiteetin hallinnassa ja hajautetun digitaalisen identiteetin hallinnan edelleen kehittäminen vaativat uudenlaisia, läpinäkyviä teknologioita, joilla luottamusta voidaan ”siirtää”. Näihin perustuu kehitteillä oleva Luottamusta palveluna -ratkaisumme. Sen avulla tietoa voitaisiin siirtää esimerkiksi julkisen ja yksityisen sektorin välillä niin, että kaikki osapuolet voivat luottaa tietoon.
Kestävä kehitys ja ympäristöstä huolehtiminen ovat entistä tärkeämpiä asioita. Toteutuakseen ne kuitenkin vaativat myös muunlaista arvoa luovien kuin konkreettisten tai selvää rahallista arvoa omaavien asioiden tunnistamista ja luottamuksen vahvistamista niihin. Esimerkiksi useita erillisiä lohkoketjuja yhdistämällä voidaan luoda laajoja mutta silti luotettavia, tunnistautumisen vaativia palveluja. Näin voidaan lisätä luottamusta myös aineettomiin arvoihin.
Kaiken tekemisen pitää tukea ihmisen ja planeettame yhteistä tulevaisuutta
Kun teknologia auttaa ottamaan työntekijät paremmin huomioon, se myös helpottaa kasvavaa osaajapulaa. Osaavien työntekijöiden löytäminen ja sitouttaminen on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden menestystekijöistä, toki yhdessä luontoa säästävien toimenpiteiden kanssa. Kaiken tekemisen on tuettava ihmisen ja planeettamme yhteistä tulevaisuutta eikä nakerrettava siltä pohjaa.
Digitalisointiin pitää siis saada päälle sellainen uusi vaihde, jolla tavoiteltavien asioiden keskiöön tulee kestävä kehitys. On olennaista ajaa muutosta kestävään kehitykseen, jota rakennetaan digitaalisten innovaatioiden avulla. Näin voidaan saada aikaan myönteisiä muutoksia ympäristössä, yhteiskunnassa ja organisaatioissa.
Me Fujitsussa haluamme olla tämän muutoksen moottori ja asiakkaiden kumppani. Parannamme teknologisten innovaatioiden avulla asiakkaidemme kestävyyttä ja samalla huolehdimme, että se tehdään ympäristön ja yhteiskunnan kannalta oikein.
Kehittyneet teknologiamme ja kattava osaamisemme sekä toimialatuntemuksemme auttavat meitä tarjoamaan ihmiskeskeisiä palveluja, dataohjattuja päätöksentekoratkaisuja ja verkottuneita ekosysteemejä kestävän kehityksen edistämiseen.