Suomen on aika herätä Ruususen unesta, jotta pääsemme kvanttiteknologian ja metaversumin kaltaisten innovaatioiden avulla takaisin maailmankartalle.
Tiedätkö mikä maa on koulutustasoltansa OECD-maiden keskiarvon alapuolella Turkin ja Chilen tasolla? Tämä sama maa on luisunut viimeiset parikymmentä vuotta alaspäin myös kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa. Vuoden 2003 ensimmäinen sija niin lukutaidossa, matematiikassa kuin luonnontieteissä on valitettavasti enää muisto.
Ikävä kyllä kyse on Suomesta, jonka on nyt korkea aika herätä Ruususen unesta.
Mistä saamme tuhansia ict-osaajia?
Madonlukuja riittää: Suomessa toimivien yritysten investoinnit eivät ole kasvaneet vuosikymmeneen ja itse asiassa poistot ovat isommat kuin investoinnit. Samaan aikaan Teknologiateollisuuden arvion mukaan tarvitsemme 28 vuoden ajan vuosittain yli 50 000 maahanmuuttajaa huoltosuhteen palauttamiseksi vuoden 2010-tasolle.
Pelkästään teknologia-alalla tarvitaan 130 000 uutta osaajaa seuraavan kymmenen vuoden aikana eli ohjelmistokehittäjäpula on todellinen.
Olemme tottuneet taputtamaan itseämme olalle, olemmehan keksineet tekstiviestin sekä vieneet matkapuhelimet ja vihaiset linnut maailmalle. Mutta nyt Oy Suomi Ab:n ja täällä toimivien organisaatioiden on aika uudistua.
Määrätietoisilla toimenpiteillä pääsemme vielä kuitenkin hyvin uuteen nousuun ja koulutetun väestömme avulla digitaaliseksi edelläkävijäksi.
Teknologia ja Z-sukupolven ryntäys työmarkkinoille
Teknologia on kehittynyt ja tullut entistä edullisemmaksi pilvipalveluiden ja skaalautuvuuden myötä.
Uusia sukupolvia edustavat millenniaalit ja heitäkin nuoremmat Z-sukupolven edustajat muodostavat parin vuoden sisällä 2/3 osaa työväestöstä. Z-sukupolvi suhtautuu uraan ja teknologiaan uudella tavalla, ja se vaikuttaa meidän kaikkien työskentelytapoihin. Muutos voi myös parantaa tuottavuutta ja hyvinvointia työpaikoilla.
Työelämä muuttuu siis vauhdilla ja siksi Fujitsukin osallistuu Next Gen Projectin Hybrid Work Lab-projektiin yhdessä kolmenkymmenen nuoren ammattilaisen kanssa. Projektissa eri yrityksiä edustavat nuoret ideoivat yhdessä, miten hybridityöstä saataisiin toimivaa.
Fujitsu teki kansainvälisen HSM Advisory -tutkijaverkoston kanssa globaalin selvityksen, jossa 95 prosenttia osallistujista nosti työnteon joustavuuden tärkeäksi, kun he pohtivat haluavatko jatkaa nykyisessä työpaikassaan.
Suomi takaisin maailmankartalle innovaatioiden avulla
Jotta voimme menestyä, meidän on houkuteltava nuoria osaajia niin kotimaasta kuin erityisesti ulkomailta korkeakoulujen penkeille opiskelemaan, mutta myös jäämään Suomeen valmistumisen jälkeen.
Meidän on varmistettava, että saamme osaajia myös työperäisen maahanmuuton myötä. Kotimaamme sinivalkoisia valtteja ovat turvallisuus, maksuton (tai hyvin edullinen) koulutus, innokas suhtautuminen teknologiaan ja puhdas luonto. Lisäksi, jotta saamme kansainvälisten yritysten tutkimus- ja kehityskeskuksia Suomeen, myös lainsäädäntöämme pitää yksinkertaistaa ja harmonisoida, sillä nykyinen lainsäädäntö on kirjavaa eri EU-maissa.
Tarvitsemme konkreettisia tekoja, jotka edistävät innovaatioita.
Suomen innovaatiomahdollisuudet ovat vetytalouden lisäksi kvanttiteknologiassa supertietokoneineen ja teollisessa metaversumissa, joka toimii digitaalisen kaksosen jatkeena. Tämä vaatii kuitenkin investointeja laaja-alaiseen osaamiseen, sillä esimerkiksi kvanttiteknologian osalta emme kärsi ainoastaan koodaripulasta, vaan tarvitsemme myös fysiikaan ja avaruusgeometrian osaamista.
Teollinen metaversumi taas linkittyy vahvasti operatiiviseen teknologiaan (OT), jossa tarvitsemme niin perinteisiä koneinsinööritaitoja kuin ymmärrystä ohjelmoinnistakin, kun fyysiset laitteet yhdistyvät virtuaaliseen todellisuuteen.
Fujitsu panostaa näihin ja muihinkin teknologioihin. Olemme tuoneet hiljattain markkinoille muiden muassa Computing as a Service-palvelun, joka tarjoaa erilaisia laskentateknologioita kaupalliseen käyttöön pilvipalveluiden kautta.
Jos haluamme nostaa Suomen takaisin maailmankartalle teollisen metaversumin ja kvanttiteknologian myötä, niin julkisen sektorin kuin yritystenkin on kannettava vastuunsa.
Talouden rattaat pyörivät ainoastaan osaajia rekrytoimalla ja lisäksi tutkimus- ja kehitystoiminta vaatii investointeja.
Siksi toivonkin, että ensi keväänä emme näe mediassa otsikoita yritysten ”kaikkien aikojen osinkokeväästä”, vaan investoimme vastuullisesti kasvuun ja tulevaisuuteen.
Myös mahdollisen lyhytaikaisen taantuman aikoina meidän on uskallettava katsoa eteenpäin, jotta voimme (lähi)tulevaisuudessa nähdä Suomineidon hymyilevän virtuaalilasit päässä supertietokone kainalossa maailmankartalla siniristilippua korkealla heiluttaen.
----------------------
Ilona Ylinampa toimii Fujitsu Finlandin varatoimitusjohtajana. Hänellä on laaja kokemus IT- ja teknologialiiketoiminnasta kotimaisista kasvuyrityksistä kansainvälisiin korporaatioihin. Ylinampa on palkittu valtakunnallisesti Vuoden Myynnin Johtajana 2019 ja valittu Tivin 100 IT-Vaikuttajaksi 2021 ja 2022. Lisäksi hän toimii mm. Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIAn hallituksen varapuheenjohtajana, Tietotekniikan tutkimussäätiön, Idea Groupin ja Document Housen hallituksissa sekä Teknologiateollisuuden Innovaatio- ja Kilpailukykytyöryhmässä. Ylinampaa kiehtoo, miten teknologiaa voidaan hyödyntää ihmiskeskeisen tietoyhteiskunnan rakentamisessa sekä vahvistaa tätä kautta kestävää taloudellista menestystä ja turvallisuutta.