Sanna Visti   |   19.12.2023

Pysähdy jouluna tavoitteesi, unelmasi ja toiveesi ääreen

Vuoden viimeiset viikot tuovat mukanaan lähestyvän juhlan odotusta ja mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi hengähtämään. Tämä on se aika vuodesta, jolloin keskitymme läheisiin ja kiitollisuuteen, unohtamatta tietenkään itseämme.

Joulukuu tuo mukanaan monia iloisia hetkiä, mutta myös haasteita. Työkiireet voivat lisääntyä, ja samalla henkilökohtaiset odotukset juhlapyhien viettoon voivat aiheuttaa stressiä. Kun joulu lähestyy ja kiireet kuormittavat, on helppo unohtaa oma hyvinvointi.

Kiireen keskellä onkin hyvä ottaa askel taaksepäin. Anna itsellesi lupa nauttia joulun tunnelmasta ilman turhaa stressiä. Hyvinvoinnin ylläpito ei aina vaadi suuria ponnisteluja. Se voi olla enemmänkin pienten hetkien ja valintojen summa, joista kertyy iso vaikutus.

Anna itsellesi lupa levätä. Joulun aikaan asetamme itsellemme turhan korkeita odotuksia ja suorituspaineita. Muista, että on ihan ok sanoa ei, ja ottaa aikaa itsellesi.

Järjestä yksin tai läheisten kanssa hetkiä, jolloin voit rentoutua verkkarit jalassa ja unohtaa tekemättömät tehtävät. Vietä hetki hyvän kirjan parissa, tai katso yhdessä perheen kesken leppoisa elokuva. Joulun ei tarvitse olla suoritus, vaan se voi olla aika, jolloin annat itsellesi luvan rentoutua, olet läsnä hetkessä ja löydät iloa yksinkertaisista asioista.

Muista myös liikkua. Vaikka joulukuu saattaa olla synkkä ja kiireinen, fyysinen aktiivisuus on erittäin tärkeää hyvinvoinnillemme. Liikkuminen tukee sekä fyysistä terveyttä että myös helpottaa stressiä ja luo hyvän olotilan. Se ei tarkoita välttämättä tiukkaa hikitreeniä, vaan vaikkapa rauhallista kävelylenkkiä joulukuun raikkaassa ulkoilmassa.

Lepo, rentoutuminen ja ulkoilu auttavat meitä löytämään yhteyden itseemme ja hiljentämään mielen kiireiden keskellä. Elämä on täynnä kauniita hetkiä, jotka voivat jäädä huomaamatta, jos emme pysähdy nappaamaan niistä kiinni.

Joulukuu tarjoaa myös mahdollisuuden luoda tasapainoa omaan elämään ja tehdä päätöksiä, jotka tukevat kestävää hyvinvointiasi myös joulun jälkeen. Vuoden vaihde on loistava hetki pysähtyä ja miettiä tulevaa vuotta. Mitkä ovat tavoitteesi, unelmasi ja toiveesi? Kirjaa ne ylös ja anna niille tavoite.

Toivon, että annat itsellesi myös armoa. Juhli loppuvuoden pyhiä omalla tavallasi, älä vertaa itseäsi muihin. Kuulostele omaa kehoasi ja mieltäsi. Joulunaika on mahdollisuus antaa ja jakaa rakkautta, mutta älä unohda antaa sitä myös itsellesi.

Toivon teille kaikille levollista ja hyvinvoivaa joulua ❤️

Sanna Visti

HR Specialist