06.10.2020

Kokoava data-alusta ja yksi käyttöliittymä − ei enää pelkkä haave

Olen vuosien varrella ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa monenlaisia analytiikkaratkaisuja eri toimijoille.  Heidän toiveensa ovat liittyneet esimerkiksi datan saatavuuteen, luotettavuuteen, keräämiseen ja yleensä käytön helppouteen. Viime aikoina on korostunut toive yhdestä järjestelmästä, joka kokoaa kaiken liiketoiminnan kannalta relevantin tiedon helposti saatavaan muotoon.

Asiakkaiden palaute on helppo ymmärtää, koska heillä on käytössään useita eri tietolähteitä, jotka eivät ole keskenään yhteensopivia. Kokonaiskuva jää epäselväksi, vaikka eri järjestelmät sisältävät entistä parempia analysointityökaluja. Kun tähän yhtälöön vielä lisää sen, että osa datasta on paikallisissa järjestelmissä, osa legacy-palveluiden takana ja osa julkipilvessä ja usein eri järjestelmien tuottamat luvut ovat keskenään ristiriidassa, niin on selvää, että yksinkertaistamista kaivataan kipeästi.

Otetaan käytännön esimerkki: Yrityksessä toimiva myyntijohtaja haluaa kehittää myyntiä tiedolla johtamisen kautta. Hän siis tarvitsee ajantasaista tietoa:

  • miten tuotteita ja palveluja on saatavilla
  • millainen kysyntä on ollut eri kategorioilla eri aikoina
  • minkälainen tilanne myyntiputkessa on myyjäkohtaisesti eri putken vaiheissa
  • millainen asiakaskokemus on nyt ja miten se on muuttunut

Varsinkin erilaisissa poikkeustilanteissa pitäisi saada koneoppimisen ja tekoälyn laatima ennuste siitä, mikä tilanne myynnissä on todennäköisesti marraskuussa, jotta myynti pystyy tekemään nopeita korjausliikkeitä. Keskeisintä on tarve ymmärtää markkinaa, asiakasta ja myyntitiimiä, mutta näitä koskeva tieto on hajallaan crm:ssä, erpissä ja kyselytyökaluissa.

Onneksi markkinoille on hiljattain tullut uusia data-alustoja, eli "yhden luukun" ratkaisuja, jotka keräävät yhteen yhtenäiseen pilvipalveluun analytiikan eri osa-alueet, kuten integraatiot järjestelmien välillä, big datan tallennukseen ja muokkaukseen liittyvät asiat, sekä analyysi- ja visualisointikerroksen. Kaikkea hallitaan kätevästi yhdestä graafisesta käyttöliittymästä. Tällaiset SaaS-palvelut (Software as a Service) ovat käyttäjälle huomattavasti mukavampia ja helpompi kuin useiden erillisten työkalujen jatkuva vaihtelu ja SaaS myös mahdollistaa mm. datan liikkumisen ja monitoroinnin keskitetysti.

SaaS-pohjaiset data-alustat ovat mullistava uutuus myös siksi, että niiden avulla data ja sen analysointimahdollisuudet tulevat jatkuvasti lähemmäs liiketoiminnan loppukäyttäjiä. Jatkossa ei tarvitse odottaa, että it-osaston asiantuntijat hakevat dataa järjestelmistä, vaan loppukäyttäjä voi tehdä sen itse helposti ja nopeasti graafisessa ympäristössä ilman riviäkään koodia (niin sanottu no code -lähestymistapa). Tämä vapauttaa it-asiantuntijat vaativampiin kehitystehtäviin ja auttaa liiketoimintaa saamaan yhä nopeammin ja joustavammin tietoa päätöksen teon tueksi.

Data-alustaa käyttävä myyntijohtaja voi siis hyödyntää analytiikkahenkilöiden järjestelmään valmiiksi tekemiä tietomalleja, sekä lisätä itse lennossa omaa dataa mukaan. Kaiken tämän hän näkee kätevästi visualisoituna mittaristona esimerkiksi myyntikokouksessa, asiakkaan luona tai johtoryhmän palaverissa. Kätevää, vai mitä?

Julkaisemme lähiviikkoina LinkedInissä teknistä näkökulmaa tarjoavia blogeja muun muassa Azuren Synapse Analyticsista ja SAP Data Warehouse Cloudista. Seuraa yritystiliämme ja poimi talteen hyvät ideat liiketoimintanne kehittämiseen.