Mikko Laaksonen   |   24.03.2020

Olemme taistelussa vahvemman maailman puolesta

Ystäväni laittoi juuri viestiä ja ehdotti yhteistä puhelukävelyä. On kuulemma ihan kuin olisimme yhdessä kävelyllä, kun lähdetään samaan aikaan kävelylle ja jutellaan puhelimen kautta. Voihan sitä ottaa välillä videoyhteydenkin ja jakaa näkymiä. Arjen pieni innovaatio, vaikkei nyt kävellessä puhelimeen puhuminen olekaan uutta. Mutta se että sillä liennytetään sosiaalisien tarpeiden vieroitusoireita tuttua ja turvallista yhteistä kävelyä simuloivalla tavalla on uutta, ainakin minulle.

Ajatus lämmitti mieltä.

Maailmassa, kuten yksittäisessäkin elämässä, tapahtuu silloin tällöin niin sanottuja mustia joutsenia. Yllättäviä, mittaluokaltaan ja vaikutuksiltaan merkittäviä kielteisiä tapahtumia. Vaikka niitä voidaan ennustaa yleisellä tasolla, niiden luonteeseen kuuluu, että ne tapahtuvat silloin, kun niitä vähiten odotetaan.

Usein sanotaan, että niukkuus ja hätä ruokkivat ihmisen kekseliäisyyttä. Keksimme tapoja, joilla tärkeät asiat voi hoitaa säästeliäämmin, tehokkaammin ja uudella tavalla. Eräs juustoyrittäjäpariskunta aloitti some-markkinoinnin ja lähti toimittamaan juustopaketteja asiakkaiden ovelle muuttuneen tilanteen takia. Pörssiyritykset järjestävät täysivaltaisia yhtiökokouksia digitaalisesti. Lukematon määrä organisaatioita opettelee nyt tehokasta etätyöskentelyä ja kokouksia videokonferenssin avulla.

Seuraamme taloudellista aktiviteettia erilaisin sensorein, jotka mittaavat ilmanlaatua, liikennettä ja jopa valaistuksen määrää teollisuusalueilla. Käytämme analytiikkaa lääkekehityksessä. Tiedeyhteisö jakaa tuloksiaan ja ideoitaan globaalisti sosiaalisen median avulla.

Ja miljoonat ihmiset käyttävät nettipalveluja viihdyttääkseen itseään kotonaan.

Digitaaliset palvelut ovat niinkin merkittävässä osassa, että monet taustajärjestelmät ja tietoverkot ovat joutuneet aivan äärirajoille lisääntyneen käytön seurauksena.

Maailma on heittänyt meille haasteen ja vaikka olen menetyksistämme surullinen, seuraan ylpeydellä tapaa jolla ihmiskuntana taistelemme tätä vitsausta vastaan ja ratkaisemme ongelmaa.

Tämäkin koettelemus menee ohi. Ja maailmasta tulee taas monella tapaa vahvempi kuin ennen.

Mikko Laaksonen

Head of Sales Operations