Vapaa-ajattelijan päiväkirjasta, osa 24
Moni on tuntenut torstaiaamusta 24.2. lähtien pelkoa, joka toisia lamauttaa ja toisia ehkä kiihdyttää. Pelon, vihan tai avuttomuuden keskellä tehtävät päätelmät ja päätökset eivät aina ole rationaalisia tai järkeviä. Silti moni haluaa epäselvässäkin tilanteessa tehdä edes jotain: auttaa sodan uhreja, huolehtia omasta taloudesta tai pyrkiä varmistamaan yritystoimintaa.
Itse ajattelin pohdiskella, miten tilanne vaikuttaa nyt ja todennäköisesti tulevaisuudessa sekä kansalaisten että yritysten toimintaympäristöön.
Maailma ja etenkin maailmantalous on hyvin verkostoitunutta ja integroitunutta. Jo koronapandemia aiheutti paljon ongelmia tuotteiden saatavuuksiin ja järjesteli toimitusketjuja uudelleen. Myös ”Just In Time”- toimintamallia oli jo jouduttu muuttamaan, mutta sota toi valtavia haasteita maailmantalouteen ja sitä kautta paikallisten yritysten ja kotitauksien selviytymiskykyyn.
Energiatilanteen hopeareunus
Ennennäkemättömien talouspakotteiden kaikkia seurauksia ei vielä tiedetä. Se on kuitenkin selvää, että fossiiliset polttoaineet merkitsevät suurta vaikutusvaltaa eurooppalaiseen politiikkaan. Sekä energiansaannin että toimitusketjujen kautta sota vaikuttaa talouteen vielä pitkään.
Energiatilanteen hopeareunus on kuitenkin se, että todennäköisesti halu vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista nopeuttaa ns. vihreää siirtymää, koska se lisää vaihtoehtoisten energiamuotojen tutkimusta ja käyttöönottoa. Fossiilisten polttoaineiden voittokulkua on auttanut viime vuosikymmeninä edullinen hinta. On selvää, että perinteisen energian hinta nousee lähivuosina.
Informaatiovaikuttamisella uusi rintamalinja verkossa
Vaikka tilanne ei Euroopassa pahentuisikaan, ns. hybridivaikuttamisen rooli muuttuu varmasti. Parin tuhannen euron drooni voi tuhota 10 miljoonan euron arvoisen tankin. Tuhojen mittakaava on kuitenkin aivan toinen, kun ns. valtiollinen toiminta kiihtyy, voimistuu ja alkaa levitä verkossa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että hyökkäysteho on panostukseen nähden huima ja erilaisia toimia voidaan tehdä anonyymisti. Jo pelkän epävarmuuden ruokkiminen synnyttää pelkoa ja heikentää luottamusta.
Huolestuttavinta on kuitenkin pelin muutos. Perinteinen, liiketoimintaan ja yksilöihin kohdistunut toiminta verkossa on motiiveiltaan ollut lähinnä tiedon tai rahan varastamista. Informaatiovaikuttaminen sen sijaan saattaa vähitellen muodostaa kokonaisen uuden rintamalinjan verkkoon. Tällä voisi olla ennennäkemättömät seuraukset, jos iskuja pyritään kohdistamaan vaikkapa energian jakeluun tai logistiikkaan.
Monta tapaa varautua
Miten tilanteessa voi luovia eteenpäin? Yksilötasolla ei kannata hätääntyä. Vaikka elämme sotatiedon keskellä, pistä välillä some kokonaan tauolle. Toki on myös tärkeää pitää oma tietotekninen ympäristö kunnossa ja huolehtia, että kaikkiin palveluihin ovat käytössä erilliset ja riittävän vahvat salasanat. Tässä auttaa salasanamanageri eli sovellus, joka ylläpitää, luo, täyttää ja vaihtaa salasanat käyttäjän puolesta. Näin omat sometilisi eivät joudu vaikkapa jonkin vihamielisen botin valtaamiksi etkä itse päädy valeuutisten levittäjäksi.
Yritysmaailmassa ylätason varautumisohjeet ovat yksinkertaisia.
Näiden lisäksi on tärkeää harjoitella kriisitilanteissa toimimista. Käytännön suuntaviivojen lisäksi pitää sopia palvelun tarjoajan kanssa vähintään vastuista. Markkinoilla on myös monia palveluita, joilla asiakkaan ympäristön tietoturvaa voidaan selvittää skannaamalla. Lisäksi hallinta- ja valvontapalveluihin voidaan liittää tietoturvaa parantavia palveluita alkaen pääsynhallintakäytännöistä. Kriittisimmät palvelut voidaan liittää ympäri vuorokauden toimiviin kyberturvallisuuskeskuksiin, jotka seuraavat verkkoliikennettä jatkuvasti ja puuttuvat epäilyttävään toimintaan.
Mitä kuuluu?
Tärkeintä on kuitenkin pitää pää kylmänä. Varautua ja tehdä malleja, jotka vähentävät mahdollisesti muuttuvan tilanteen vaikutuksia. Ei kannata turhaa murehtia ja maalata epärealistisia uhkakuvia. Sen sijaan kannattaa seurata tilannetta ja toimia sen mukaan.
Tärkeää on myös, että ei väsy huolehtimiseen. Tilanne on henkisesti kuormittava meille kaikille, vaikka se ei aktiivisesti olisikaan mielessä. Muista siis myös kysyä ystäviltä ja työkavereilta, mitä kuuluu. Puhuminen on nyt tärkeää.