Etäältä katsottuna kaikki on hurjempaa

Virtuaalivälinein toteutettua, jännittävää yhteiskuntakokeilua on jatkunut jo yli neljä viikkoa. Jossain päin maailmaa jo pari kuukautta. Lapset käyvät koulua ja suorittavat jatko-opintojaan etänä, ja vanhemmat sovittelevat etäkokouskalentereitaan äänieritykseltään parhaan huoneen käyttövuoroihin. Miltä saldo tässä vaiheessa tietotyönteon näkökulmasta näyttää?

Ainakin etätyö on nyt vain yksinkertaisesti työtä. Etuliite vaikuttaa relevantilta kuin reikäkortti. Digitaalista transformaatiota toteuttavassa yrityksessämme on huomattu sen kuuluisan digiloikan tapahtuvan markkinoilla nyt ikään kuin itsekseen, luonnollisen tarpeen kautta - joskin ehkä tarpeettomalla vauhdilla. Ketään ei tarvitse maanitella, kehottaa saati pakottaa digityökalujen käyttöön. Olemme kaikki samassa eristyssellissä.

Etäkokouksissa ollaan nyt jopa enemmän läsnä kuin aikaisemmissa läsnäkokouksissa, joihin usein tultiin läppäreiden kanssa tekemään omia hommia eli olemaan nimenomaan ja ainoastaan fyysisesti läsnä. Virtuaaliympäristössä jaetun tiedon omaksumiseen joutuu jotenkin keskittymään aiempaa enemmän. Lisäksi elekielen huomioimista parantava videopresenssi paljastaa armottomasti omiaan puuhailevat. Kokouksen aikana ei enää ehdikään simultaanisuorittaa samalla tavoin kuin aiemmin. Olemme oppimassa keskittymisen taidon uudelleen.

Hämmentävintä on, kuinka fyysiseen läsnäoloon ja vuorovaikutukseen perustuneet työnteon muodotkin ovat muuttuneet. Tyky-päivät ja ryhmätyöpajat ovat loppuneet kuin Uudenmaan ja muun Suomen välinen liikenne. Yhteiskehittämisen, ideoinnin ja ajatusten pallottelun tarve ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Niinpä ideoita haetaan nyt tavoille korvata samassa fyysisessä tilassa tapahtuva vuorovaikutus virtuaalisilla välineillä. Ja niitä onkin löytynyt. Videokokouksista (esimerkiksi Teams, Skype, Zoom, Videra) ja jaettavista piirtotauluista (esimerkiksi Flinga, Jamboard, Miro, Mural) aina virtuaalisiin 3D-ympäristöihin, joissa toimitaan digitaalisten avattarien välityksellä. Sellaista otamme parhaillaan Fujitsussakin käyttöön virtuaalisten co-creation-työpajojen välineeksi.

It-alan konkarit joutuvat omaksumaan teinien pelimaailmasta tuttuja näkymiä, liikkumisen logiikoita ja luovaa ongelmanratkaisua. Nyt tuntuu, että tekninen suorittaminen vie helposti liikaa huomiota itse aiheen käsittelystä. Aikuiset ihmiset mellastavat virtuaaliympäristössä kuin huvipuistoon ensi kertaa pääsevät lapset. Kaikkia laitteita on kokeiltava. Luokanvalvojan ääni hukkuu taustameteliin. Jokainen harjoituskerta ja toisto luo kuitenkin varmuutta tekemiseen − nämähän ovat ennen kaikkea vain työkaluja. Ja kaikki tämä tulee seuraaville työelämän sukupolville olemaan paljon luontevampaa kuin meille hakemistopuiden varjoissa kasvaneille.

Etäältä tekemisen ja ryhmätyön ratkaisuja tarvitaan, löydetään ja kokeillaan koko ajan. Jokainen uusi, löydetty sovellus tuntuu paikkaavan jonkin toisen puutteita, ja vinkit parhaista työkaluista ja käytännöistä lentävät sosiaalisessa mediassa osastosiilojen, organisaatioiden ja toimialarajojen yli kaikkien tarvitsijoiden avuksi. Olemme oppineet taas auttamaan ja jakamaan. Ohjelmistot saavat nyt kehittämisensä tueksi kipeästi kaipaamaansa massatestausta.

En ole aivan varma, miltä ns. maailmankirjat näyttävät, mutta sen tiedän, että ne ovat juuri tällä hetkellä pahasti sekaisin. Onneksi varsin pätevältä tuntuvaa e-kirjaversiota julkaistaan paraikaa.