15.08.2023

Tekoäly saattaa tuoda mukanaan kapasiteettihaasteita

Monessa yrityksessä on kuluvan vuoden aikana innostuttu tekoälyn tarjoamista kehitysmahdollisuuksista. Ennen mittavia AI-investointeja kannattaa kuitenkin varmistaa, että laitekanta, tiedonsiirto ja koko it-ympäristön kapasiteetti ovat riittävällä tasolla.                    

Tekoäly tekee pitkän odotuksen jälkeen todellista läpimurtoaan ja kuluvan vuoden aikana sen kanssa on tehty tuttavuutta tuhansilla työpaikoilla myös meillä Suomessa.

Tekoäly tarjoaa tekijälleen nopeaa apua esimerkiksi erilaisten tekstien, esitysten, laskelmien ja raporttien laadinnassa. Samalla entistä useammassa organisaatiossa on alettu pohtia, josko uuden ja helppokäyttöisen teknologian tarjoamia kehitys- ja tuottavuusmahdollisuuksia voisi hyödyntää laajemminkin.

Ennen mittavampia investointeja kannattaa kuitenkin varmistaa käytössä olevan laitekannan laskentateho sekä tallennus- ja tiedonsiirtokapasiteetin riittävyys.

”Kun tutkimus- ja tuotekehitysprojektit kasvavat, myös datamallit muuttuvat raskaammiksi. Riskinä on, että järjestelmät hyytyvät moninkertaistuvan laskentataakan alla. Samalla menetetään myös tarjolla olevat tuottavuushyödyt”, toteaa Senior Sales Lead Samuli Kunttu Fujitsusta.

Kaikki tarvittava yhdestä osoitteesta

Yllätyksenä voi tulla myös se, että käytössä olevat pilvipalvelut osoittautuvat uusien AI-sovellusten myötä alimitoitetuiksi. Tarvittavan lisäkapasiteetin hankinta voi kuitenkin käydä laskutusmallista riippuen todella kalliiksi.

Kuntun mukaan Fujitsun rakentama, valmiiseen alustaratkaisuun perustuva tekoälypolku on selvästi edellä kuvattua sujuvampi, vaivattomampi ja turvallisempi. Hyvin suunniteltu ja toteutettu innovaatioalusta toimiikin tekoälyprojektien mahdollistajana ja nopeuttaa sen käyttöönottoa.

 ”Tekoälyalustamme perustuu ekosysteemiin, jossa Fujitsu tekee tiivistä yhteistyötä muiden osaajien, muun muassa data science -yritysten kanssa. Näin asiakas saa kaiken tarvittavan yhdestä osoitteesta”, Kunttu tiivistää.

Kysy lisää: Samuli Kunttu, Senior Sales Lead, Fujitsu

Teksti: Timo Sormunen

WordPress Appliance - Powered by TurnKey Linux