- Olipa mukavaa palaveerata ihan näin kasvotusten! Pari vuotta siinä taisikin mennä, kollega intoilee käytävällä erotessamme.
- No, oli! Aikamoinen ihmiskoehan tässä on takana, vastaan. - Mutta meihin se korona ei vain näemmä tartu, lisään vielä ääneen.
Ja muuta siihen ei sitten tarvitakaan.
Havahdun sängyn pohjalta ja jatkan kännykällä googlailua sen verran, kun silmien vuotamiselta taas kykenen. Aika monta hakusana- ja ilmaisuarvausta saa tehdä, että tietoa koronan uuteen varianttiin liittyvistä oireista, potemis- ja tartuttamisaika-arvioista sekä erilaisista vinkeistä kertyy maallikolle yhden kokonaiskuvan verran. Tekoäly hoi, missä olet, kun sinua tarvitaan?
Tuumin, että nyt olisi aikaa pohtia muutakin − kun vain saisi päänsäryltä aikaiseksi. Miksei särkylääke jo tepsi? Googlaan turhaan selitystä. Analogimittarin kaksi lahjomatonta viivaa ovat antaneet tuomionsa ja digitaalimaailmasta ei tunnu heruvan sympatiaa. Täytyy kai vain purra hammasta ja odottaa.
Odottaa. Odotettuhan tässä on jo kolmatta vuotta. Milloin palataan normaaliin? Tai aloitetaan uusi sellainen? Joko toimistolle saa tulla? Vai tarvitseeko sinne enää tulla? Miksi ylipäätään palaisin? Tämäkin tauti olisi jäänyt tarttumatta, kun olisin vain jatkanut 100 % etätyöläisenä.
Huomaan uutisotsikosta nimen Elon Musk. Hän näkyy vaativan työntekijöitään palaamaan konttorille − tai lähtemään firmasta. Hetkinen? Pitää oikein tarkistaa kalenterista ja ei, emme ole siirtyneet takaisin 90-luvulle. Kai Elonkin on sentään huomannut työvoimansa korona-aikana parantuneen tehokkuuden? Vähentyneet sairauspoissaolot? Lisääntyneen työtyytyväisyyden? Ilmeisesti ei. Tai sitten ne painavat vaakakupissa yksinkertaisesti vähemmän kuin vastapuolen kuppia alaspäin painava luottamattomuus.
Luottamus. Siihenhän tämä koronanjälkeinen työelämä perustuu. Esihenkilö voi luottaa siihen, että työt tulevat tehdyksi. Työntekijä hoitaa homman, kuten parhaaksi näkee ja voi luottaa siihen, että saa tarvittaessa apua ja tukea esihenkilöiltään ja kollegoiltaan. Jos tukea tulee luontevammin, kun välillä nähdään kasvokkain, niin käydään sitten konttorilla. Tai ollaan siellä vaikka koko ajan. Mikä nyt ketäkin missäkin tilanteessa parhaiten palvelee. Taudit tarttuvat jos ovat tarttuakseen. Harvassa toimistotyössä fyysistä läsnäoloa on fiksua ylhäältä päin määrätä − ainakaan, jos tuloksia halutaan.
Itse puolestani voin pahimmassakin sairastapauksessa luottaa lääketieteeseen. Sitä ennen täytyy vain luottaa tietoon, jota internetistä löydän. Tekoälyä odotellessa.