Onnistunut kestävä siirtymä hyppää sanahelinän yli
Yritykset tunnistavat selkeästi kestävän siirtymän tarpeen. Se ei ole enää trendi, vaan välttämättömyys pitkän tähtäimen … Onnistunut kestävä siirtymä hyppää sanahelinän yli
Yritykset tunnistavat selkeästi kestävän siirtymän tarpeen. Se ei ole enää trendi, vaan välttämättömyys pitkän tähtäimen … Onnistunut kestävä siirtymä hyppää sanahelinän yli
Tieto- ja viestintäteknologia on keskeisessä roolissa varmistamassa maanpuolustukseen liittyviä vastuullisuuden tavoitteita. Hyvinvointivaltiossamme ict-alan yritykset toimivat … Vastuullista maanpuolustusta bittiviidakossa
Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 35 miljardin euron edestä. Hankintailmoituksia julkaistaan noin 18 000 … Vuoropuhelua, sitoutumista, kunnioitusta ja vastuullisuutta julkisiin hankintoihin
Fujitsu julkaisee vuosittain teknologian ja palveluiden tulevaisuutta koskevan visionsa. Tämän vuoden uunituore visio kertoo, kuinka … Kestävä uudistuminen ja liiketoiminta yhdistyvät Fujitsun teknologia- ja palveluvisiossa
Vuosi sitten Fujitsu Finland siirtyi noudattamaan Fujitsun globaalia Responsible Business -ohjelmaa. Uudessa mallissa vastuullisuustyömme jakaantuu … Vuosi uutta vastuullisuusohjelmaa takana – mikä muuttui?
Fujitsu uudistuu nyt vauhdilla sekä Suomessa että globaalisti. Ohjenuoramme muutoksessa on vahva merkityksellisyys: We make the world more sustainable by … Uudistuuko Fujitsu? No KYLLÄ!
Jos jokin on varmaa, se on jatkuva ja nopea muutos ympärillämme. Etätyösuosituksen päättymisen jälkeen yritykset … Work life shift − juuri nyt olemme muutoksen ytimessä
Mitä oikeastaan tarkoitetaan, kun puhutaan yritysvastuusta? Yhdelle se merkitsee ympäristönsuojelua tai puiden istuttamista ja toiselle … Yritysvastuu on puiden istuttamista ja rahan lahjoittamista − mutta myös paljon muuta
Inspiroiduin muutama viikko sitten Niina Ratsulan puheenvuorosta, jossa hän pohti vastuullista johtamista. Niinan sanoin kukaan … Pienen pysähdyksen taktiikka hyvään päätöksentekoon
Vapaa-ajattelijan päiväkirjasta, osa 23 Olen viime aikoina seurannut hämmentyneenä julkista keskustelua, joka on korona-aikana uskomattomalla … Ajan kuva ei ole kaunis eikä rohkeakaan