Prrrrrr… − Kimmo, sua kysytään, tule puhelimeen!

Laineet lyövät rauhoittavasti rantaan. Aurinko paistaa jostain ylhäältä, selkäni takaa. Se valaisee edessäni levittäytyvän, toimistorakennusten laikuttaman metsämaiseman mukavasti, muttei häikäise. Hyppään veneestäni hietikolle kevyesti tömähtäen. Totean, että jalatkaan eivät kastuneet ja virkistystaukokin alkaa olla ohi, joten on aika palata töihin.

Toimistolle vievän kiveyksen kohdalla kenkieni suhina hiekalla vaihtuu kumeaksi kopsahteluksi. Näen parin kollegan keskustelevan toimiston ulkopuolella. Ohittaessani heidät kuulen vaimeasti, että puheenaiheena on tuleva kumppanitapahtuma kampuksemme messuhallissa. Tiedän, että paikalle tulee kohta yrityksemme ulkopuolisia, joten kehotan heitä jatkamaan ehkä osin luottamuksellista keskusteluaan jossakin pihalle asetelluista kahvipöydistä.

Ala-aulassa heilautan kättäni respan neidille, joka hetken kuluttua vilkuttaa takaisin. Kävelen hissimusiikin ohjaamana aulan läpi suoraan hisseille. Musiikki katkeaa, kun astun hissiin ja käytännössä samalla hetkellä jo oman kerrokseni yhteiskehittelytiloihin.

- Terve, Kimmo! huikkaa kollegani Mikko. - Mennään tuohon sivuhuoneeseen, tähän tulee kohta isompi ryhmä huomisen työpajan osallistujia tutustumaan tilaan.

Siirrymme yhteen aulatilan reunustoilla olevista pikkuhuoneista. Mikko on ladannut seinälle suunnittelutehtäväämme varten luomansa digitaalisen valkotaulun, ja alamme innokkaasti keskustellen täyttää sille sisältöä postit-lappujen, tekstien, kuvien ja videoiden muodossa.

Jossain vaiheessa näen, että aulan sohvaryhmälle alkaa ilmestyä väkeä, mutta tiedän, että voimme jatkaa Mikon kanssa työtämme häiriintymättä. Vaikka seinä aulaan päin vaikuttaa läpinäkyvältä, digitaalisen valkotaulumme sisältö näkyy vain huoneessamme olijoille.

Kun suunnittelusessiomme on valmis, pujahdan takaisin yhteiskehittelytilojen aulaan, jossa arviolta parikymmentä hahmoa harjoittelee huomista työpajaa varten. Yksi ottaa mietiskelevän asennon, toinen harjoittelee juoksuaskeleita, kolmas tanssii stetson päässään "Gangnam Style"-musiikin tahtiin. Kuuluu naurua ja innostunutta keskustelua - paitsi vain parin metrin päässä olevasta sohvaryhmästä, jossa istuskelevat elehtivät oman äänialueensa sisällä, enkä kuule heidän keskusteluaan.

Ruudun alareunaan ilmestyy chat-ikkuna, jossa toinen kollegani huhuilee minua liittymään heidän kokoukseensa "Helsinki"-nimisessä neuvottelutilassa, jos vain ehdin. Klikkaan paikkaa yläreunan valikosta ja pompsahdan saman tien Helsinki-tilan aulaan. Painan F1-näppäintä, jolloin avattareni vilkuttaa kauempana oleville, jo paikalle ehtineille avatar-kollegoilleen.

Ajattelen, että tässä Fujitsu Metaverse -virtuaalimaailmassa työnteko on kyllä innostavaa ja siirtymät nopeita. Gartnerin mukaan metaversumien laaja-alainen käyttöönotto on vielä yli 10 vuoden päässä, mutta ensiaskeleita otetaan jo uusien työntekijöiden perehdyttämisessä, laadukkaammassa myyntityössä, sairaala-, sotilas- ja korkeakoulutuksessa sekä kuluttajakaupankäynnissä. Mitä enemmän opimme niiden käytöstä jo nyt, sitä nopeammin saamme kehittyvän teknologian tuomat mahdollisuudet valjastettua hyötykäyttöön. Peliteollisuudessa liikkuvat rahamäärät kasvanevat ensimmäisinä, mutta virtuaaliset avustajat, työtilat, tapahtumat, tuotteet ja reaalielämän laajennukset luovat nopeimmille pian kokonaan uusia ansaintamalleja.

Lähden kävelemään kohti keskusteluryhmää. Mielessäni häivähtää, että "Materolla, Kimmo puhelimessa" -ajasta on tultu aikamoinen harppaus eteenpäin.