Kiire on kelvoton strategia

Työelämään on pesiytynyt sitkeä kiireen tuntu. Syöksymme projektista toiseen kuin soturit mättäältä seuraavalle. Tavoitteet ja asiakkaiden vaatimukset viuhuvat ympärillä kranaatinsirpaleiden lailla ja kollegoita kaatuu. Samalla takaraivossa jyskyttää tunne, että asiat voisi järjestää fiksummin.

Kiire harvoin tarkoittaa tehokkuutta tai laatua, useimmiten päinvastoin. Kiireessä uutta tietoa on vaikea omaksua ja yksinkertaisetkin tehtävät menevät sähläykseksi. Jalkaan sujahtavat eripariset kengät ja avaimet unohtuvat eteisen pöydälle. Töissä kokousten välillä pallottelemme vailla käsitystä aiheesta ja osallistujia katoaa linjoilta hoitamaan vieläkin kiireisemmiltä tuntuvia askareita.

Kiire tarttuu sanojen kautta

Kriisin tuntua korostava puhe on arkipäivää monella työpaikalla. Tiimikokoukset ovat esikuntia, projektit nyrkkejä ja myynnin hankkeet taisteluita. Harva kokee merkityksellisyyttä, kun oman elämänsä kenraalit vaativat kiiruhtamaan vielä vähän. Sotaisa puhe ruokkii luovuuden ja yhteistyön sijaan kiirettä.

Rajun sanaston käyttö murentaa sanojen ja niiden lausujan uskottavuutta. Kun vastaan tulee aidosti tiukka tilanne, ei löydykään enää tarpeeksi vahvoja ilmaisuja herättämään joukkoja. Ilmiö on sukua klikkimedian otsikoille, jossa vaikkapa tavalliset sääilmiöt muuttuvat ”seksihelteiksi” tai ”lumi-infernoiksi”.

Jatkuvan sanoilla piiskaamisen sijaan luottamusta pitää rakentaa psykologisen turvallisuuden ja itseohjautuvuuden kautta. Aktiivisen kuuntelemisen ja pysähtymisen voima on valtava. Samalla luodaan avoimuuden kulttuuria, jossa tuoreita ideoita syntyy ja niitä uskalletaan jakaa.

Maksimoimalla kiireen määrää saat kiireisiä ihmisiä

Suorituksen mittaaminen korostaa kiireen tuntua. Kehitystyötä tekevä tiimi on kuin valtatie, jolla kulkevat ajoneuvot ovat kehitystehtäviä. Jos rinnakkain sullotaan liian monta rekkaa, autoa ja sähköpotkulautaa, saadaan tien jokainen sentti varmasti täyteen. Diesel käryää ja tehokkuusmittarit lyövät ennätyksiä, mutta liikenne hidastuu mateluksi.

Jokainen työpäivä ei saisi olla kuin juhannusruuhka Lahdenväylällä. Työn sujuvuus pitää varmistaa läpinäkyvällä priorisoinnilla, joka huomioi kaistojen leveyden. Kun tienkäyttäjät eivät törmäile toisiinsa, tehtävät saapuvat maaliin ajallaan. Perillä on mahdollisuus katsoa karttaa, palautua ja oppia uutta. Turvaväleihin ei kannata tiputtaa betoniporsaita, vaikka pysäytyskuvassa näkyisi tyhjää tilaa. Toimiva tuote on paras mittari tiimin kuin tiimin tehokkuudelle.

Ketterä kehitys vaatii nöyryyttä

Jokainen organisaatio haluaa kutsua itseään ketteräksi. Itse julistettua ketteryyttä käytetään liian usein oikeutuksena äkkinäisille suunnanmuutoksille ja järjettömille aikatauluvaatimuksille. Viisas johtaja ymmärtää oman tietämyksensä rajoitukset. Paras tieto asiakkaan tarpeista ei asu johtoryhmän kabinetissa, vaan kehitystyötä tekevissä tiimeissä.

Tekniset osaajatkaan eivät voi lukittautua turvalliseen bunkkeriinsa koodaamaan. Jokaisen absurdin linjauksen takana on johtaja, jota olennainen tieto ei ole saavuttanut. Yhteiset suunnittelukokoukset tai päätösesitykset eivät ole kiusantekoa, vaan keino parantaa johdon päätösten laatua. Silmien pyörittelyn sijaan tulisi avata kiireen vaikutuksia ja tukea johdon ajattelua.

Pysähdy ja vedä henkeä. Katoa hetkeksi viestisovellusten tavoittamattomiin ja uppoudu oikeasti merkityksellisiin kysymyksiin, esimerkiksi organisaatiosi strategiaan. Kiire itsessään on strategiana kelvoton.