Ennakoivaa terveydenhuoltoa datan ja teknologian avulla

Net 2022,  27.10.2022

Fujitsun ja Women in Tech Finlandin yhteisvoimin järjestetyssä webinaarissa pureuduttiin terveysteknologiaan, sen tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä ihmiskeskeisyyden tärkeyteen.

Terveydenhuoltoa datan ja teknologian avulla

Erilaiset kriisit ravistelevat maailmaa ja heijastuvat myös terveydenhuoltoon. Koronaviruspandemia on osaltaan sysännyt koko maailmaa kohti digitaalisuutta. Voiko teknologia auttaa vastaamaan myös terveydenhuollon haasteisiin?

Fujitsu Finland ja Women in Tech Finland syventyivät tähän teemaan webinaarin muodossa. Paneelikeskustelijoina olivat mukana terveyden ja hyvinvoinnin suurlähettiläs Päivi Sillanaukee, Fujitsun toimitusjohtaja Hanna Kivelä sekä terveydenhuoltopalveluiden myyntijohtaja Ville Väärälä Fujitsusta. Keskustelua juonsi Fujitsun myynti- ja varatoimitusjohtaja Ilona Ylinampa

Teknologia ja data ennaltaehkäisyn välineinä

Suomalaisille pandemian vauhdittama digialustoille siirtyminen on ollut moneen muuhun maahan verrattuna suhteellisen helppoa. ”Meillä oli tietotaito ja esimerkiksi palveluiden etäkäytön infrastruktuuri valmiina. Tämä helpottaa myös terveydenhuollon digitaalisiin palveluihin siirtymistä”, Päivi Sillanaukee kertoo.

Näin onnellinen tilanne monissa maissa ei kuitenkaan ole. ”Suomen tulisi toimia esimerkkinä ja tarjota apua digitaalisuuteen siirtymisessä”, hän toteaa.

Digitaalisissa työkaluissa ja datan hyödyntämisessä on silti myös Suomessa kehitettävää.

”Meidän pitää muuttua ja muuttaa tapaa, jolla työskentelemme. Ottaa ihminen keskiöön. Tulevaisuudessa olisi hyvä keskittyä etenkin ennaltaehkäisyyn ja siihen, kuinka voisimme hyödyntää dataa työkaluna”, Ville Väärälä korostaa.

”Teknologia avaa mahdollisuuksia hyödyntää dataa ennaltaehkäisevästi. Ihmisten tulisi kuitenkin antaa lupa sille, että heidän dataansa voidaan käyttää ja heitä voidaan lähestyä, jos esimerkiksi huomataan terveydellisiä riskitekijöitä”, Päivi Sillanaukee toteaa.

Datan hyödyntäminen edellyttää luottamusta

Kun puhutaan terveysteknologiasta ja siihen liittyvästä datasta, korostuu tietoturva. Tämän johdosta luottamus onkin hyvin tärkeä elementti, kun kysytään ihmisiltä suostumusta käyttää heidän dataansa.

”Meidän missiomme Fujitsussa on luottamuksen rakentaminen yhteiskuntaan innovaatioiden avulla, tehden samalla maailmasta kestävämmän. Uskon, että meillä teknologian tarjoajana on suuri rooli ja vastuu siinä, että käytämme teknologiaa ja dataa hyvin ja vastuullisesti sekä luomme tietoturvallisen ympäristön”, Hanna Kivelä sanoo.

”Lisäksi tulee varmistaa, että kaikilla ihmisillä on yhtäläinen pääsy omaan dataansa. Teknologian ja datan avulla teemme terveydenhuollosta inklusiivisempaa”, hän jatkaa.

Tärkeää olisi saada myös eri taustoista tulevat ihmiset erilaisilla kokemuksilla työskentelemään yhdessä.

”Terveydenhuollon ongelmien ratkaisemiseen tarvitsemme laajemman näkökulman, ja laajemman näkökulman saamiseksi tarvitsemme lisää monimuotoisuutta. Teknologiakeskeisyydestä tulisi siirtyä ihmiskeskeisyyteen ja siihen, mitä erilaiset kokemukset, taustat ja kyvyt tarjoavat”, Hanna Kivelä toteaa.

”Puhuttaessa teknologiasta tulee muistaa, että ihminen on luonut teknologian, ja ihminen myöskin käyttää sitä”, kiteyttää Ville Väärälä.

Webinaari oli osa Fujitsun pitkäaikaista yhteistyötä Women in Tech Finlandin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on innostaa naisia teknologian pariin ja rakentaa entistä inklusiivisempaa työkulttuuria ict-alalla.

Katso tallenne kokonaisuudessaan täältä (englanniksi)
Lue lisää Fujitsun palveluista terveydenhuoltoalalle ja hyvinvointialueille.

Lisätietoja
info@fi.fujitsu.com

Julkaistu Net-lehden numerossa 2022,  27.10.2022

Facebook  Twitter  Google  LinkedIn