ALSOn logistiikka rullaa ympäristöystävällisesti

Net 2019,  21.5.2019

Siniset muovilaatikot sujahtelevat oranssien sukkuloiden kyyditseminä ylös ja alas. Sukkulat kuljettavat tyhjät laatikot monikerroksisen varastohyllykompleksin syövereihin ja palaavat pian takaisin täysien laatikoiden kanssa. Kyydissä on läppäreitä, näyttöjä, hiiriä eli tuotteita, joita Fujitsu toimittaa asiakkailleen.

AlsoVuonna 2016 valmistunut ALSOn logistiikkakeskus on siisti, moderni ja energiatehokas. Trukit suihkivat hyllyjen välissä ja käyvät välillä lataamassa sähköakkunsa. Edelliseen rakennukseen verrattuna energiankulutus on pienentynyt 75 prosenttia neliötä kohti. Ympäristöystävällisyyttä lisäävät maalämpö, led-valaistus sekä tuulivoimalla tuotettu sähkö.

Fujitsulaiset kävivät tutustumassa logistiikkakeskukseen keväällä. Mukana olivat vastuullisuus- ja ympäristövastaava Pilvi Liikkanen (vasemmalla), toimitusjohtaja Simo Leisti ja laatupäällikkö Militsa Luomajoki. Keskellä keltaisessa liivissä on ALSOn varastopäällikkö Joni Viikki.

Logistiikan valtava materiaalivirta on suuri haaste

”Kaikkea materiaalia ei pystytä hyödyntämään uudelleen”, Joni Viikki valaisee. ”Esimerkiksi lastauslavat eivät usein täytä standardeja, jolloin niiden elinkaari jää lyhyeksi verrattuna standardin mukaisiin eurolavoihin.”

ALSO yltää kuitenkin jätteiden kierrätyksessä huipputuloksiin, sillä lajitteluaste on 98 prosenttija. Lajittelematonta kaatopaikkajätettä on vain alle 2 prosenttia. Ympäristöarvot näkyvät myös ALSOn matkustuspolitiikassa, jossa suositaan julkista liikennettä ja yhteiskäyttöautoa. Toimipisteiden sijaintiin ja saavutettavuuteen on kiinnitetty huomiota, jotta julkisilla kulkuneuvoilla oikeasti pääsee töihin.

ALSOn logistiikkakeskus sijaitsee Pirkkalassa, Tampereen kainalossa, valtakunnallisesti keskeisellä paikalla. Kuitenkin esimerkiksi noin puolet Fujitsun laitetoimituksista kohdentuu pääkaupunkiseudulle. Tämän vuoksi ALSO pyrkii optimoimaan puskurivarastojaan, jolloin liikenteen ympäristökuormitus vähenee.

Pirkkalan varasto on siirtynyt täysautomatisoidusta puoliautomatisoituun toimintaan, jotta tuotetoimitusten yksilöllisyys pystytään ottamaan paremmin huomioon. Puoliautomatisoitu varasto pystyy hoitamaan notkeammin toimitukset, joissa useita eri tuotteita toimitetaan samaan paikkaan. Tämä varmistaa sen, että toimitukset saapuvat vastaanottajalle samaan aikaan ja mahdollisimman tehokkaasti pakattuina.

Pakkauslaatikon koko tuotteen mukainen

ALSOFujitsun logistiikkapalvelut ulkoistettiin ALSOlle pari vuotta sitten. Asiakaspalautteen mukaan laitetoimitusten laatu on nyt hyvällä tasolla.

Toimituksissa ja pakkaamisessa oli alussa pieniä haasteita, mutta ne on saatu ratkaistua ja toimintaa kehitetään jatkuvasti entistä sujuvammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi.

”Toimitimme esimerkiksi hiirimattoja aluksi turhan suurissa pahvilaatikoissa, jolloin ylimääräinen tila piti täyttää muulla materiaalilla. Syntyi haaskausta sekä pakkausmateriaaleissa että kuljetuskuorman tilankäytössä. Ongelma ratkesi, kun kehitimme pakkauslinjastoa ja lisäsimme uusia laatikkokokoja valikoimaan”, Joni Viikki kertoo.

Täyttömateria joudutaan kuitenkin jatkossakin käyttämään, jotta pystytään takaamaan herkän elektroniikan säilyminen ehjänä vastaanottajalle asti.

Pilvi Liikkanen / OT

ALSO siirtyi käyttämään Sealed Air -ilmapusseja pakkausten täyttömateriaalina, koska ne ovat materiaalipihejä verrattuna aiemmin käytössä olleeseen paperitäytteeseen. Muovisesta täyttömateriaalista yli 90 prosenttia on ilmaa. Hiilidioksidipäästöjen näkökulmasta muoviset ilmapussit ovat paperista täyttömateriaalia ympäristöystävällisempiä, sillä ne vievät kuljetuksessa paperisia pienemmän tilan. Pussit täytetään ilmalla vasta logistiikkakeskuksessa.

Ilmapussien muovi on kierrätettävää, mutta ei kuitenkaan kierrätettyä. Sealed Air onkin julkaissut lupauksen (Sealed Air: ”2025 Sustainability and Plastics Pledge”), jonka tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä kaikkien pakkausratkaisujen kierrätyspitoisuus on 50 prosenttia. Lisäksi yrityksen tavoitteena on, että pakkausratkaisuistaan 60 prosenttia on kokonaan valmistettu kierrätetystä materiaalista.

Also lajittelee ja kierrättää kaiken muovin logistiikkakeskuksessaan. Jotta kierrätettyä materiaalia olisi jatkossa enemmän saatavilla, muovinkierrätyksen pitäisi olla aktiivisempaa. Sen toteutuksessa muun muassa Fujitsun kaltaisilla toimijoilla on potentiaalinen ja tärkeä rooli.

Lisätietoja
info@fi.fujitsu.com

Julkaistu Net-lehden numerossa 2019,  21.5.2019

Facebook  Twitter  Google  LinkedIn

Käytämme Net-sivustolla evästeitä, jotta pystymme parantamaan käyttökokemusta ja analysoimaan liikennettä. Pyydämme sinua perehtymään yksityisyydensuojakäytäntöömme, joka on saatavissa täältä.