Antti Silvola   |   19.12.2021

Antti, Senior Cloud Architect

Tiesitkö, että Fujitsulaisia työskentelee Suomessa yhteensä noin 1800, yli 20 eri paikkakunnalla?

Laadukas työntekijäkokemus on henkilöstötyömme ytimessä ja teemme jatkuvasti töitä sen kehittämiseksi.

Moni fujitsulainen kokee merkitykselliseksi, että työn ohella on runsaasti mahdollisuuksia kehittää omaa osaamista ja edetä urallaan. Tätä mieltä on myös vuonna 2006 Fujitsulle palannut ja vuodesta 2018 Cloud Transformation yksikössämme työskentelevä pilviarkkitehti Antti Silvola, joka on työskennellyt talossa eri tehtävissä ja halunnut vuosien varrella aktiivisesti kehittää omaa osaamistaan ja laajentaa teknistä ymmärrystään erilaisten sertifikaattien myötä.

Antin viimeisimpiä työn ohessa suorittamia sertifikaatteja ovat linkittyneet vahvasti omaan Azure pohjaiseen tekemiseen (mm. Azure Security Engineer Associate, Azure Solutions Architect Expert, Azure Adminstrator Associate). Lisäksi Anttia on vahvistanut osaamistaan Scrum Master opinnoilla sekä TOGAF, ITIL ja Lean Six Sigmaan liittyvillä sertifioinneilla. "Työtavoitteisiimme on jopa määritelty tietty määrä sertifioitumisia vuodessa, joten opiskeluun voi käyttää enemmän työaikaa kuin ennen."

Uransa aikana Antti on suorittanut noin 40 erilaista sertifikaattia ja akkreditointia tms, jotka sisältäneet menetelmien ja Microsoftin teknologioiden lisäksi mm. Googlea, AWS:ää, VMwarea sekä HP palvelin teknologioita.

"Haluan hyödyntää työhön erilaisia viitekehyksiä, joiden mukaan saa parempaa kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä. Ne auttavat paremmin kokoamaan asioita sekä rakentamaan turvallisempia ja hyväksi havaittuja ratkaisuja. Sitä kautta pystyn myös parantamaan toimintaamme. Olen myös aika määrätietoinen. Tavoitteellisuus tulee myös urheiluharrastuksen kautta. Olen pelannut jenkkifutista 15 kautta, joista kuusi SM-tasolla. Viimeiset 10 vuotta olen toiminut jenkkifutis valmentajana, jossa pyrin siirtämään lajin tietoa ja taitoja nuoremmille."

Antti Silvola

Senior Cloud Architect

Artikkelit

Ei yhtään Artikkelia