Miksi autot eivät vieläkään lennä?

Vapaa-ajattelijan päiväkirjasta, osa 22

Pakko on tehokas motivaation lähde. Youtuben algoritmi heitti eteeni viikonloppuna mielenkiintoisen videon, joka oli kooste 1950-ja -60-lukujen tulevaisuuden kuvitelmista. Niinhän se vaan on, että lyhyellä tähtäimellä kehityksen nopeus usein yliarvioidaan ja pidemmällä tähtäimellä aliarvioidaan.

Teknologiasta kiinnostuneena ihmisenä pysähdyin miettimään, miksei meillä jo ole lentäviä autoja, joiden voimanlähteenä olevat akut pitäisi vaihtaa vain kerran vuodessa. Missä ovat täysin autonomiset auto ja robotit? Miksi koti ei ole älykoti, joka mukautuu täysin asukkaiden tarpeisiin?

Aika nopeasti tajusin, että teknologia (jolla voisi parantaa elämänlaatua ja tuottavuutta) ei ole enää vuosikymmeniin ollut mikään este. Silti kehitystä on tapahtunut hyvin eri tahtiin eri aloilla. Osa alueista on kehittynyt taloudellisten motiivien takia muita nopeammin. Toisaalta taloudelliset motiivit ovat myös useassa tapauksessa lähes pysäyttäneet kehityksen. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa auton hyvin hidas kehitys viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana.

Missä ja miksi innovaatiota syntyy ja tapahtuu kehitystä

Kun aikajanalla ovat 100 viime vuotta, näkyy kaksi selkeää kehitysajuria. Toinen niistä on sota ja toinen on valtablokkien vastakkainasettelu. Molemmat ovat pakottaneet kehittymään. Aseteollisuuden innovaatiot ja valtava puolustuskoneisto ovat olleet varsinkin Yhdysvalloissa melkoinen talouden kirittäjä. Myös 1960- ja -70-lukujen kilpajuoksu kuuhun poiki monia keksintöjä, joita käytetään edelleen, vuosikymmeniä Apollo-avaruusohjelman päättymisen jälkeenkin.

Jos joku olisi kysynyt minulta saman kysymyksen kaksi vuotta sitten, niin lista olisi jäänyt tähän.

Koronapandemian ajanjakso on kuitenkin pakottanut ottamaan käyttöön teknologiaa aivan eri tavalla kuin normaaliaika. Edellinen tappava pandemia, espanjantauti 1918–1920 ei vaikuttanut teknologiseen kehittymiseen yhtä paljon, koska esimerkiksi ihmisten kanssakäymistä korvaavaa virtuaalitekniikkaa ei ollut.

Jos koronarajoitukset olisivat kestäneet vain muutaman kuukauden, ne tuskin olisivat vaikuttaneet meidänkään tapoihimme ja elämäämme pysyvästi. Nyt kun tilanne on jatkunut jo yli vuoden, ihmisten käyttäytyminen on alkanut muuttua. Onko muutos kaikilta osin pysyvää? Sitä on vielä vaikea arvioida.

Ja miten mahdollisia suuret muutokset edes ovat? Miksi emme vieläkään elä siinä tulevaisuuden utopiassa, josta 1950- ja 60 luvuilla haaveiltiin?

Syy on yksinkertainen: ihminen on kehittynyt hitaammin kuin teknologia. Ihminen haluaa keskimäärin pitäytyä tutussa ja turvallisessa. Väestöstä ehkä muutama prosentti on niitä ennakkoluulottomia edelläkävijöitä, jotka hyppäävät riemumielin kaikkeen uuteen. Suurin osa haluaa säilyttää asiat ja maailman sellaisenaan, ja jopa kymmenen prosenttia ihmisistä aktiivisesti jarruttaa ja vastustaa kaikkea uutta. Niinpä vain vähän uusista keksinnöistä ja ratkaisuista etenee valtavirtaan.

Ilmeisesti itse kuulun nopeisiin omaksujiin, Yksi sykäys tähän saattoi olla, kun pienenä poikana istuin keinussa järven rannalla Pohjanmaalla. Keinu ei kuitenkaan ollut ihan mikä tahansa keinu vaan suvun keksijän, Arvi Leppälän rakentama keinu, joka pumppasi järvestä vettä talolle ja saunalle samalla kuin keinuin. Mietin jo silloin, miksi muidenkin mökeillä ei vesiä pumpata näin hauskalla tavalla, vaan kannetaan sangoilla järvestä tai pumpataan käsin kaivosta.

Pandemia on pakottanut ainakin pääosan tietotyöläisistä etätöihin ja tällä voi olla suuria vaikutuksia myös liikenteeseen, asumiseen ja työntekoon pysyvästi. Tästä aiheesta kirjoitin myös edellisessä blokissa.